Kiljavan Sairaala Oy käynnistää kilpailutuksen Kiljavan Sairaalan hoito- ja kuntoutuspalvelujen tuottamisesta. Sopimus nykyisen palveluntuottajan Attendo Terveyspalvelut Oy:n kanssa on voimassa vuoden 2013 loppuun asti.
Hoito- ja kuntoutuspalvelujen kilpailutus aloitetaan tietopyynnön julkaisulla osoitteessa
www.hankintailmoitukset.fi (Hilma) lokakuun 2012 aikana. Hoito- ja kuntoutuspalvelujen kilpailuttaminen toteutetaan neuvottelumenettelynä. Alustavana aikatauluna on hankintailmoituksen julkaiseminen marraskuussa 2012. Neuvottelut toteutetaan vuoden 2013 alussa ja lopulliset tarjoukset pyydetään kevään aikana. Tavoitteena on, että päätös hankinnasta tehdään toukokuussa 2013.
Kiljavan Sairaala osa alueellista kuntoutus- ja hoitoketjua
Kiljavan Sairaala sijaitsee Nurmijärvellä ja toimii Hyvinkään sairaanhoitoalueen alueellisena kuntoutussairaalana ja myös HUS- sairaaloiden mahdollisena jatkokuntoutuspaikkana. Kuntoutussairaalatoiminta käynnistyi Kiljavan Sairaalassa syksyllä 2008. Sairaalassa toimii kaksi kuntoutusosastoa ja yksi pitkäaikaishoidon osasto. Neljäs osasto on vuokrattuna Nurmijärven terveyskeskukselle väistötiloiksi.
Varsinaisia potilaspaikkoja sairaalassa on kaikkiaan 118. Sairaalassa työskentelee tällä hetkellä yhteensä 120 työntekijää. Kiljavan Sairaalassa kuntoutetaan myös omistajakuntien veteraaneja ja järjestetään avokuntoutustoimintaa yhteistyössä Nurmijärven kunnan kanssa.
Infotilaisuus palveluntuottajille lokakuussa
Kiljavan Sairaala Oy järjestää avoimen tutustumistilaisuuden Kiljavan Sairaalan hoito- ja kuntoutuspalvelujen tuottamisesta mahdollisesti kiinnostuneille palveluntuottajille. Tilaisuus pidetään Kiljavan Sairaalassa osoitteessa Kiljavantie 539 A, Kiljava
keskiviikkona 24.10.2012 klo 14 – 15.30. Tilaisuus alkaa kokoontumisella sairaalan ala-aulaan, 1. krs, klo 14.00. Ilmoittautumiset tilaisuuteen pyydetään 22.10.2012 mennessä osoitteeseen
hankinnat@kiljavansairaala.fi.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Päivi Flinkman, puh. 020 6110 590, 050 380 7952
Johtava lääkäri Kari Hurskainen, puh. 020 6110 591, 040 3474 591
Kiljavan Sairaala Oy on kuntoutus- ja terveydenhuoltopalveluja omistajatahoilleen järjestävä sairaalaosakeyhtiö. Yhtiö on perustettu vuonna 2006 ja sen omistavat Hyvinkään sairaanhoitoalueen kunnat Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi ja Tuusula sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä.