Kuntoutuspalvelujen tuottajaksi valittiin keväällä järjestetyssä kilpailutuksessa MedOne Oy, jonka asiantuntijoiden kanssa on tehty tarkennuksia saneerauksen yksityiskohtiin. Huomiota on kiinnitetty erityisesti osastotoiminnan sujuvuuteen ja tehokkuuteen, potilaiden viihtyvyyteen sekä henkilökunnan hyvinvointia lisääviin seikkoihin.
Kiljavan Sairaalan tuleva hoito-, kuntoutus- ja avustava henkilöstö sijoittuu MedOnen palvelukseen. Yhtiö on aloittanut syyskuussa henkilökunnan rekrytoinnin sairaalaan. Varsinainen toiminta aloitetaan vuoden kuluttua syyskuussa aluksi kahdella 30-paikkaisella osastolla.
Avattavat osastot ovat neurologia sekä tules, joka kattaa ortopediaan, fysiatriaan ja reumatologiaan liittyvää kuntoutusta. Hoitohenkilökunnan lisäksi sairaalaan haetaan kuntoutushenkilökuntaa kuten fysio- ja toimintaterapeutteja sekä avustavaa henkilökuntaa mm. toimisto- ja puhtaanapitotehtäviin.
Sairaalan toimintaa laajennetaan vaiheittain. Kaikkiaan Kiljavan Sairaalan hoitopaikkojen määräksi on kaavailtu 120 sairaansijaa.
Alueellista toimintaa ja yhteistyötä varten on yhtiön hallituksen päätöksellä perustettu ohjausryhmä, joka ohjaa ja valvoo toiminnan suunnittelua omistajakuntien tarpeiden mukaisesti. Eri osatoimintojen suunnitteluun tullaan kutsumaan asiantuntijoita Hyvinkään sairaalasta ja alueen kunnista. Kaiken suunnittelun lähtökohtana ovat potilaiden, henkilökunnan ja omistajatahojen tarpeet vaativassa kuntoutustoiminnassa.
Kiljavan Sairaala Oy edustaa uutta mallia julkisten terveydenhuoltopalvelujen tuottamisessa. Sairaalaosakeyhtiö ei tuota itse palveluita, vaan kaikki palvelut hankitaan kilpailuttamalla alan erityisosaajia. Kiljavan omistavat viisi Keski-Uudenmaan kuntaa; Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi ja Tuusula sekä HUS-kuntayhtymä.
Lisätietoja
Hallituksen puheenjohtaja Raimo Lahti, Kiljavan Sairaala Oy, 040-520 4686
Toimitusjohtaja Jari Lehto, Kiljavan Sairaala Oy, 040-512 2888
Erikoissairaanhoidon toimialajohtaja Timo Wikberg, MedOne Oy, 0207 474 756