Kiljavan sairaalassa Nurmijärvellä vietettiin saneeraustöiden harjannostajaisia tiistaina 13.5.2008. Tarpeelliset julkisivukorjaukset ja rakennemuutokset on tehty ja sisätilojen remonttia viimeistellään kevään aikana. Sairaalan kalustaminen alkaa kesällä ja ensimmäiset kuntoutuspotilaat otetaan sisään syyskuussa.
Kiljavan Sairaalan toimitusjohtaja Jari Lehto on tyytyväinen saneerauksen etenemiseen.
– Erityisesti ilahduttaa eri toimijoiden yhteistyö ja erinomainen työturvallisuustaso, johon urakoitsijat ovat päässeet tällaisessa haastavassa saneerauskohteessa. Lisäksi potilashuoneiden suunnitteluun on kiinnitetty erityishuomiota, ne ovat tilavia, avaria ja valoisia. Huoneiden koko mahdollistaa kuntouttamisen ja apuvälineiden käytön harjoittelemisen omassa rauhassa. Huoneiden yksityiskohtien suunnittelussa olemme käyttäneet kuntoutuksen ja terapian ammattilaisia. Isoilla ja pienilläkin yksityiskohdilla on merkitystä, kun henkilö on esimerkiksi merkittävästi liikuntarajoitteinen ja häntä kuntoutetaan itsenäiseen suoriutumiseen.
Kiljavan historiallinen luonne säilytetty
Kiljavan saneerauksen pääsuunnittelun ja arkkitehtisuunnittelun on tehnyt helsinkiläinen AW2 Arkkitehdit. Rakennuttajakonsulttina on toiminut Rakennuttajatoimisto HTJ Oy Vantaalta.
Kiljavan Sairaala valmistui vuoden 1938 syksyllä arkkitehti Jussi Paatelan laatimien suunnitelmien pohjalta. Rakennus on toteutettu funktionalismin tyyliin ja se on ajattoman tyylikäs pitkine selkeine linjoineen, se on kaunis ja arvokas kiinteistö, luonnehtii Rakennuttajatoimisto HTJ Oy:n edustaja, projektivastaava Tuukka Salo.
– Kuluneen 70 vuoden aikana talotekniikka, rakennusalan säädökset ja määräykset ovat muuttuneet samoin sairaanhoitoon, kuntoutukseen ja henkilöturvallisuuteen liittyvät ohjeet sekä toimintatavat. Haasteena oli saada mahdutettua rakennuksen sisälle sen kapeaan runkoon kaikki uusi talotekniikka, ajanmukaiset pesutilat ja riittävän kokoiset potilashuoneet. Kiinteistön omistajat, käyttäjien edustajat sekä museo-, rakennus- ja paloviranomaiset antoivat kukin omat ohjeensa ja vähimmäisvaatimuksensa tälle saneeraukselle.
Suunnittelijat loivat onnistuneen yhteensovituksen. Myös urakoitsijat ovat olleet aktiivisia vaikeimpien kohtien selvittämisessä, Tuukka Salo jatkaa.
– Saneerauksen aikataulua jouduttiin pidentämään kolmella kuukaudella lisääntyneiden purkutöiden vuoksi. Kunnostettavaksi merkittyjen alkuperäisten ikkunoiden ja ovien kanssa työtä on tehty ennakoitua enemmän. Lisätilojen tarvetta ilmeni rakentamisen aikana n 1100 m² verran.
Kiljavan sairaalarakennuksen tilavuus on 58.400 m³ ja kokonaispinta-ala on noin 15.000 m², josta käyttöön saneerataan nyt noin 10.000 m². Rakennuksessa kunnostetaan 2-5. kerroksen vuodeosastot, terapiatilat 6. ja 7. kerroksessa, allasosasto, hallintosiipi, keittiö- ja kahviotilat, kellarin sosiaalitilat, ensimmäisen kerroksen aula sekä röntgenosasto. Julkisivut ja vesikatot peruskorjataan ja 5. kerroksen katolle on rakennettu uusi 900 m² ilmastointikonehuone.
Kiljavan Sairaalan kuntoutuspalveluista vastaa MedOne Oy. Sairaalan toiminta alkaa kahdella 30-paikkaisella osastolla ja henkilökuntaa tulee alkuvaiheessaan olemaan noin 70. Lähes koko henkilökunta on rekrytoitu.
Kiljavan Sairaalan remontointi ja kalustaminen maksaa arvioilta 12 miljoonaa euroa. Sairaala keskittyy vaativaan kuntoutukseen ja sen toimialueella on noin 170.000 asukasta. Palvelutarpeen arvioidaan alueella kasvavan väestönkasvun ja ihmisten ikääntymisen myötä.
Kiljavan Sairaalan saneerausurakoitsijat
Rakennuttajakonsultti, Rakennuttajatoimisto HTJ Oy, Vantaa
Pääsuunnittelu ja arkkitehtisuunnittelu AW2 Arkkitehdit, Helsinki
Rakennesuunnittelu Insinööritoimisto A-Insinöörit Oy, Espoo
LVIA-, sairaalakaasu ja allastekniikkasuunnittelu Tuomi Yhtiöt Oy, Helsinki
Sähkösuunnittelu Insinööritoimisto Veikko Vahvaselkä Ky, Helsinki
Päärakennusurakoitsija YIT Rakennus Oy, Helsinki
Putkiurakoitsija Putki-Kolmio Oy, Vantaa
IV-urakoitsija Ilmastointi Malkki Oy, Helsinki
Sprinklerurakoitsija Are Oy, Vantaa
Sähköurakoitsija Are Oy, Vantaa
Rakennusautomaatiourakka Computec, Helsinki
Potilasturva- ja hoitajakutsujärjestelmä Teletalo Oy, Nurmijärvi
Lisätietoja
Toimitusjohtaja Jari Lehto, Kiljavan Sairaala Oy, 040-512 2888
Hallituksen puheenjohtaja Raimo Lahti, Kiljavan Sairaala Oy, 040-520 4686